Media pursuaa erilaisia ruokavaliosuosituksia hittidieteistä elämäntaparemontteihin. Samaan aikaan kuitenkin elää ajatus siitä, että oikea syöminen voi olla monenlaista ja yhtä yksilöllistä kuin me itse. Tähän liittyy usein myös ajatus kehon kuuntelusta ja syömiseen tai ravinnon tarpeeseen liittyvien viestien tunnistamisesta. Puhutaan intuitiivisesta tai tietoisesta syömisestä. Olen huomannut itsekin viljeleväni ajatusta, että kyllä keho kertoo, mitä se kulloinkin tarvitsee. Mutta kertooko se? Ja jos kertoo, ymmärrämmekö viestit oikein?
Kuuluuko kehon taajudella pelkkää kohinaa?
Monissa holistisissa ravintosuuntauksissa ajatellaan, että luonnonmukainen, puhdas ruoka ja elämäntavat herkistävät kuulemaan kehon hienovaraisia kannanottoja esim. sen suhteen, mitä ravintoaineita ja kuinka paljon kulloinkin tarvitsemme. Vastaavasti länsimainen ruokavalio pitkälle jalostettuine tuotteineen sekä ehdollistuminen kulttuurissamme vallitseviin ruokailukäytäntöihin tukkii viestikanavat. Moni on kokenut kohinan kehon taajuudella vähentyneen siirryttyään aitoon ja tuoreempaan ruokaan, viimeistään paaston tai detox-kuurin myötä. Kuitenkin moni myös hämmentyy kehonsa ja eri ravitsemussuositusten ristiriitaisista viesteistä.
Kuuntelin jokin aika sitten Mea Salon radiohaastattelua Ylen Taustapeili-ohjelmassa. Toimittaja kysyi raakaruokavalmentajan mielipidettä kehon kuuntelusta. Mea totesi hieman yllättäen, että jos hän seuraisi pelkästään kehonsa suosituksia, ruokavalioon sisältyisi myös vegaanisia sokerimunkkeja. Yksinomaan kehon viesteihin ei siis ole luottamista. Itse tuumin, että jos jopa ns. puhtaasti syövä pitkän linjan raakailija kokee kehon viestit ajoittain ristiriitaisiksi, ei ihme, että monella tavallisemmalla haarukan pyörittäjällä on tulkintavaikeuksia.
Vatsan viisautta…
On varmasti totta, että ihmislajilla on alunperin ollut sisäsyntyinen viisaus syödä juuri sitä ruokaa ja juuri sen verran kuin tarvitaan. Aikojen alussa ei kuitenkaan ollut pikaruokia pursuavia eineshyllyjä, koukuttavaa mielikuvamainontaa tai perustarpeista vieraantuneen elämäntyylin aiheuttamaa henkistä ja fyysistä huonovointisuutta. Tunnetarpeet ovat ajaneet fyysisten tarpeiden edelle, onhan syöminen yksi parhaita ja pikaisimpia mielihyvän lähteitä: Rouskutamme rakkautta, tankkaamme turvallisuutta ja puputamme pitkästyneisyyteen. Mielen voimaa ruokahalun säätelijänä on siis turhaa aliarvioida, mutta tämä ei myöskään tarkoita sitä, että syömisen hallinta olisi vain tahdon asia.
Kurkistus navan takaiseen maailmaan
Perhoset vatsassa ennen esiintymistä ovat varmasti tuttu tunne jokaiselle. Samoin stressin aiheuttamat vatsan nipistykset. Fiilispohjaiseen tietoon viittaava ”gut feeling” ei myöskään ole tuulesta temmattu käsite, sillä navan takana meillä on jotain, jota on alettu kutsua kehomme ”toisiksi aivoiksi”?
Suolisto on vähän brutaalilta ja alkukantaiselta tuntuva elin. Sillä on kuitenkin paljon suurempi rooli hyvinvointimme kannalta, kuin toimia elimistön jätekuskina. Suolten poimuissa toimii n. 100 miljoonaa samanlaista hermosolua kuin aivoissamme, suunnilleen kissan aivojen verran. Suolisto onkin varsin itsenäinen yksikkö, joka kontrolloi tarvittavia suolenliikkeitä ja ravintoaineiden imeytymistä tarvitsematta varsinaisia käskyjä aivoiltamme. Vaikka suolisto ei tarvitse aivoja ohjaamaan toimintaansa, aivojen ja suoliston välillä on todettu tiivis yhteys. Viestejä kulkee puolin ja toisin, myös suolistosta aivoihin. Viimeisimmän tutkimustiedon mukaan suoliston erittämät neurohormonit ja välittäjäaineet saattavat vaikuttaa luultua enemmän mielialoihimme, oppimiseen ja muistiin, jopa päätöksen tekoon. Tuntuu ymmärrettävältä: Kun vatsaa kivistää, olo on ankea ja mielikin sekaisin. Toisaalta, jos vatsamme ja immuunipuolustuksemme on kunnossa, koemme itsemme iloisiksi ja energisiksi.
Kuka päättikään syödä sen suklaaleivoksen?
Rankan työviikon jälkeen tekee mieli hemmotella itseään juustoa kihisevällä perjantai-pizzalla tai kermaisimmalla herkkujäätelöllä. Ravintotietoisina ymmärrämme tosin, ettei tällainen lohturuoka sovi terveelliseen ruokavalioon ja seurauksena on rasvasokeriövereiden lisäksi moraalinen krapula. Seuraa kuitenkin synninpäästö: Mielihalut eivät ole osoitus luonteen heikkoudesta, niitä tuottavat myös navantakaiset aivomme. Ne eivät kehitä viestejään lapsuusajan makujen lohtuterapiasta vaan silkasta fysiologiasta: Rasvaisen ruuan sisältämien rasvahappojen on todettu vähentävän sekä ahdistuneisuutta että masentuneisuutta ja aktivoivan aivoissa tunteiden säätelyyn liittyviä alueita. Eli lyhyesti sanottuna tasaavan mielialojamme ja tuottavan mielihyvää.
Stressitilanteissa vatsamme siis lähettää aivoille tiedon, että pelkkä porkkana ei nyt riitä, vaan tarvitaan tukevamia ravintoaineita, rasvaa siis. Pikatulkkauksessa tämä mielemme vastaanottama viesti saattaa kääntyä muotoon munkki, pizza tai pasta carbonara, por favore! Tässä kohtaa voimme kuitenkin vetää hetken henkeä ja tulkita viestiä uudelleen. Voimme valita mätämmekö pizzaa vai kenties jotain terveellisempiä rasvojen lähteitä, kuten pähkinöitä tai avokadoa; Valitsemmeko kerma-kinuski-suklaabrownie-jäätelön vai raakasuklaa-banaanipehmiksen. Kehon viesti siis on periaatteessa oikea, mutta tulkinta vaatii hieman tarkempaa ravisemustieoutta .
Suolistobakteerit salaisina agentteina
Vatsan ja aivojen yhteydenpitoon eivät vaikuta pelkästään hermosolut ja välittäjäaineet vaan myös suoliston ruoansulatusbakteerit tekevät osuutensa. Sen lisäksi, että suoliston bakteerikanta vaikuttaa olennaisesti ravintoaineiden imeytymiseen ja kuona-aineiden poistoon, tutkimukset osoittavat, että ne ovat yhteydessä myös geeniemme toimintaan.
Geenit määrittelevät, millaisia ominaisuuksia ja mahdollisuuksia meillä on ”varastossa”. Osa geneettisistä piirteistämme pysyy piilossa ja vain osa kytkeytyy elämämme aikana päälle vaikuttaen eri tavoin elimistömme toimintaan. Monien ympäristötekijöiden ohella myös suolistobakteerien on todettu vaikuttavan geenien aktivoitumiseen, sillä bakteerikanta on vuosimiljoonien kuluessa kehittynyt osaksi geeniperimäämme. Aivojen ja suolistobakteerien vuoropuhelu alkaa jo syntymässä ja jatkuu läpi elämän vaikuttaen osaltaan mm. kykyymme muistaa, oppia ja säädellä tunteitamme. – Aika uskomatonta, vai mitä?
Mitä merkitystä tällä tiedolla sitten on kehon kuuntelun kannalta? Vaikka bakteerit elelevät näennäisesti omaa navan takaista elämäänsä, voimme ratkaisevasti vaikuttaa siihen, millainen bakteerikanta suolemme mutkissa asustelee. Ja tämä tapahtuu luonnollisesti vetämällä jälleen henkeä ja miettimällä hieman tarkemmin, mitä laitamme suuhumme.
Maitohappobakteereita ja hyviä kuituja sisältävä aito ja lisäaineeton aito ruoka paitsi antaa kehollemme tärkeitä ravintoaineita, tarjoaa myös suotuisat olot suoliston hyvälle bakteerikannalle. Tämän on todettu useissa tutkimuksissa lisäävän vastustuskykyä fyysisten vaivojen lisäksi myös emotionaaliselle stressille. Sen sijaan lisäaineet, valkaistun sokerin, vehnän ja heikkolaatuisten rasvojen käyttö ruokkivat haitallisia bakteereja, jotka lisääntyessään altistavat myös tunnetason kuormitukselle ja mielialahäiriöille. Joten ajatus puhtaan ruoan ja kehon kuuntelun välisistä yhteyksistä ei ole tuulesta temmattu tai pelkkästään uskon asia.
… vai mielihaluja?
Mutta kuten jo aiemmin todettiin, kehon viestikanavia eivät tuki pelkästään heikkolaatuinen ravinto tai lisäaineryönä. Ymmärtämiseen vaikuttavat myös ruokakulttuurimme tarjoamat mielikuvat, tieto ja aiemmat kokemukset sekä niihin liittyvät ajatukset ja tunteet, joiden perusteella tulkitsemme kehon viestejä. Lyhyesti sanottuna se kieli, jolla tulkintoja teemme. Siihen paneudumme tarkemmin artikkelisarjan seuraavassa osassa.
The post Mieliruokaa: Miten tunnistaa kehon viestejä? Osa I: Vatsan viisaus appeared first on Jolie.