Heippa kamut, täällä ollaan taas!
Lupaamiani mahdollisia blogipäivityksiä matkan varrelta ei sitten kuulunutkaan. Syy on hyvin yksinkertainen: en avannut tietokonettani kertaakaan matkan aikana ja järjestelmäkamera unohtui laukun pohjalle ensimmäisen päivän jälkeen. Ja voin kertoa olevani siitä hyvin hyvin onnellinen. Kokeilkaapa itse olla kolme viikkoa täydellisessä offlinessa sosiaalisesta mediasta ja niihin vaadittavista laitteista. Voin luvata, että breikki tekee aivotoiminnalle ihmeitä! Ainoat matkakuvani löytyvät siis Instragramista ja niillä joudun nyt kuvittamaan tämänkin postauksen parempien puutteessa.
Syvähuokaus. Mitä voin kertoa teille matkasta? Paitsi sen, että se oli elämäni paras. Ja sen, että en ole eläessäni sairastunut yhtä rajusti ja nopeasti. Että joogaharjoitukseni ei ole koskaan tuntunut yhtä kevyeltä ja pehmeältä. Etten ole koskaan harjoitellut yhtä ihanassa shalassa. Ja ettei kehoni ole voinut kenties koskaan yhtä hyvin. Etten muista kokeneeni vastaavanlaista tyyneyttä ja rauhaa koskaan aiemmin. Ja että Intia suikkaisi sydämeeni kuin roska silmään.
Oikeastaan en voi kertoa teille muuta. Paitsi että jollen vuoden päästä matkusta Mysoreen, voisin viettää Purple Valleyssa koko helmikuun. Minulle kokemus kiilasi heittämällä parin vuoden takaisen Koh Makilla vietetyn kuukauden ohi. Ne olivat hyvin erilaisia (Koh Mak kristallinkirkkaan turkoosin veden äärellä oleva paratiisisaari ja Purple Valley suhteellisen kaukana biitsistä oleva rauhan tyyssija) ja siksi niitä on vaikea verrata keskenään, mutta itse koin Koh Makin olevan enemmän joogaloma ja vaikka Purple Valleyn retriitti ei ohjelmaltaan eronnutkaan Koh Makista, kokemus oli itselleni paljon syvempi jo pelkästään Intian vuoksi.
En osaa selittää mikä Intiassa sai minut rakastumaan. Ainoa sana, jonka löydän ehkä kuvaamaan tunnetta, on aitous. Tai energia, joka tuntui sydämessä oikealta. Purple Valley puolestaan tuntui kodilta. Paikka oli kaunis ja rauhallinen. Henkilökunta sydämellistä. Ja mainitsinko jo etten ole koskaan harjoitellut yhtä ihanassa joogasalissa? Lisäksi Goan ilmasto oli täydellinen joogaharjoitusta ja lomaa ajatellen. Aamuisin shalaan hipsiessä sai vetää pitkähihaisen päälle, mutta salissa oli silti niin lämmin, että lihakset tuntuivat heti pehmeältä. Ilma ei kuitenkaan ollut liian kuuma, sillä en hikoillut kahden viikon aikana harjoituksessani juuri lainkaan. Päivisin mittari kipusi lähemmäs neljääkymmentä ja aurinko hymyili leveästi pilvettömältä taivaalta. Ilma ei ollut painostavan kostea kuten Thaimaassa, vaan miellyttävän lempeä ja pehmeä.
Purple Valleyn ruoka oli vegaanista, pääosin gluteenitonta ja osittain raakaa. Sekoitus inkkaria ja länkkäriä. Parasta ruokaa, mitä joogaharjoitukseen voisi kuvitella yhdistävänsä. Lisäksi Goalta löytyy vegaani/raw food -ravintoloita, joissa uskaltaa syödä aivan huoletta. Biitsejä löytyy useita, sen kuin hyppää vain taksiin (tai skootterin selkään jos uskaltaa). Useina päivinä valitsin kuitenkin biitsin sijasta Purple Valleyn oman uima-altaan, kookosta ja vihermehuja tarjoilevan mehubaarin ja ruotsalaisen dekkarin.
Matkasta jäi käteen kaikki se mitä kaiketi lähdin hakemaan. Itseni eheyttäminen stressistä ja väsymyksestä, joka oli vaivannut viimeiset puoli vuotta. Tyyneys, joka antaa tilaa keskittyä vain yhteen asiaan kerralla. Rauha, joka antaa tilaa luottamukselle siitä, että kaikki asiat hoituvat parhaalla mahdollisella tavalla, kun keskityn vain yhteen asiaan kerrallaan. Rakkaus, joka on omassa sydämessäni ja auttaa näkemään asiat kirkkaasti ja puhtaasti. Arkirytmi, joka sopii parhaiten keholleni ja mielelleni – se on herätys puoli viideltä ja joogamaton rullaus auki kuudelta, töiden aloittaminen yhdeksältä ja nukkumaanmeno viimeistään kymmeneltä. Kehon totuttaminen takaisin tiheään harjoitukseen, jota erilaiset kivut ovat vaivanneet vuoden päivät. Ja kaiken tämän fuusioittaminen arkielämääni, kun olen takaisin kotona.
Petrin kanssa harjoittelun suhteen reissu oli myöskin antoisin kokemus tähän mennessä. Olen käynyt lukuisilla Petrin intensiiveillä ja vaikka Petri tunnetaankin ihanista avustuksistaan, ei hän ole se opettaja, jolta voi odottaa intensiivistä paneutumista omaan harjoitukseen kovinkaan yksityiskohtaisesti. Tällä kertaa balanssi oli juuri sopiva, koin saavani juuri sen verran, mitä tarvitsin ja sain vastauksen niihin asioihin, joita olin pohtinut harjoituksessani.
Palattuani vaihdoin joogasalia Magnus Appelbergin oppiin Rööperin aamujoogaan, missä voin jatkaa myös Purple Valleyn tavoin vegaanista ja raakaa herkkuaamiaista. Saa nähdä kotiudunko Magnuksen ja Riitan hoiviin pitkäksi aikaa vai löydänkö tieni vielä Stadin Moolaan, jossa yksi lempiopettajistani Pia Lehtinen aloitti juuri aamumysoret. Pia sai matkani aikana ensimmäisenä suomalaisena astangajoogaopettajana Sharathin sertifikaatin, joka tarkoittaa, että Pialla on lupa opettaa astangajoogan kolmatta asentosarjaa. No itselleni tuo ei ole ajankohtainen, mutta Pia on aivan loistava opettaja ja pitkälti hänen ansiostaan selkäni lähti kuntoutumaan viime kesänä huimaa vauhtia. Katsotaan, juuri nyt en aio päättää mitään ennalta, vaan kuulostella oloani kulloisellakin hetkellä. Se jos jotain Purple Valleyssa tuli opittua.
Namaste!
Ps. Te jotka kyselitte Teekin joogahousuista: tilasin ne Teekin omasta verkkokaupasta jenkeistä ja kahdelle parille tuli tullia maksettavaksi noin 25 euroa.
Kuvat Instagramistani @katjajolie
The post Rauhaa, rakkautta ja joogaa Purple Valleyssa appeared first on Jolie.