Jos tammikuussa dieetti- ja detox-vinkit tunkevat silmiemme eteen joka tuutista, niin varteenotettavan kilpakumppanin niille kyllä tarjoavat myös erilaiset liikuntaan liittyvät tsemppausjutut. Osa näistä teksteistä on toki positiivisella tavalla kannustavia mutta suurinta osaa niistä hallitsee termi, joka on ollut kuvioissa niin pitkään kuin muistamme ja johon kaikkien oletetaan haluavan ennen kesää: biitsikunto.
Tämä vanha tuttu sanapari nousee vuosi toisensa jälkeen naisten mediassa esiin tavoitteeksi, jota kaikkien odotetaan halajavan. No miksipä ei? Tammikuun pakkasilla on mukava lämmitellä kuvittelemalla sitä hetkeä, kun voi upottaa paljaat varpaat silkkiseen hiekkaan ja antaa auringon kutittaa ihoa lämpimästi joka suunnasta. Mutta kuinka paljon tyytyväisyyttä ja läsnäoloa tukee ajatus siitä, että vasta puolen vuoden päästä, järjestäytyneen dieetti- ja liikuntarupeaman jälkeen voi olla valmis lähtemään biitsille? Onko rantakunto, tuo naistenlehtien pinttynyt retrohitti sittenkään ystävämme vai sen sijaan ilmiö, joka vain lisää ulkonäköpainetta?
Me pohdiskelemme täällä toimituksessa usein naistenmedian perimmäistä tarkoitusta. Mikä se lopulta oikeastaan on? Jakaa inspiraatiota? Lisätä naisten keskuudessa yhteistä onnellisuuden, sallivuuden ja hyväksymisen ilmapiiriä? Sitä sen meidän mielestämme ainakin pitäisi olla. Menestystarinat, onnistumiskertomukset ja vahvojen naisten innostavat esimerkit ovat aina mielenkiintoista luettavaa mutta niiden ohella naisille suunnatussa mediassa pyörii paradoksaalisesti paljon sellaista ainesta, joka luo pikemminkin painetta kuin auttaa hölläämään pipoa.
Jos me yhdessä koemme, että nykypäivän kehoihanne on epärealistinen ja todellisuudesta liian kauas photoshopattu, niin miksi emme puhalla samaan hiileen, anna armoa toisillemme? On hassua ajatella, että naisten mediaa naisille tuottavat useimmiten naiset. Jos puhuisimme toisillemme kauniimmin, niin oppisimme taatusti puhumaan itsellemmekin lempeämmin. Ja se ei taida koskaan olla taito, jota meillä naisilla olisi liiaksi asti. Sitä suuremmalla syyllä meidän olisi tärkeää puhua toisillemme kielellä, joka ei vaadi tai patista.
Biitsikuntoon pääsemisessä on aina kyse laihtumisesta. Kun tätä ilmiötä ajattelee ilman peitenimeä, se tuntuu aika hullunkuriselta. Me ruokimme vapaaehtoisesti keskuudessamme kulttuuria, joka hymyillen kehottaa meitä laihduttamaan ennen jokaista kesää. Se on melko paljon velvoittavampi trendi kuin kevätmuoti ja sen ihasteleminen!
On hykerryttävän ihanaa selata lehtiä ja leikkiä ajatuksella siitä, että olisinko kevättakin suhteen tänä vuonna enemmän keltaisella vai mintunvihreällä tuulella vai ostaisinko nahkatakin. Siinä, missä musta ei välttämättä ole kevättakkien kepein trendi, voisiko bikinikuntokin jäädä tulematta muotiin? On eri asia ehdottaa kanssasisarille ilahduttavia takkivaihtoehtoja kuin muistuttaa, että eiköhän sinun olisi jo korkea aika vähän muokata kehoasi. Se on lopulta aika henkilökohtainen ja painostava vetoomus.
Laihduttaminen on alkanut elämäntapana kuulostaa jo vähän vanhahtavalta termiltä. Siihen liittyy paljon negatiivista latausta: itsekuria, pakottamista, nälkää, tiristelyä ja väistämättä myös hermojen kiristelyä. Useimmiten se, mitä meidän kannattaisi pudottaa, on henkinen stressi-, paine- ja huolikuormamme, ei suinkaan kehollisen olemuksemme kilomäärä. Kun lempeä, salliva ja sisäisen kysynnän kautta kumpuava hyvinvoiva elämäntapa asettuu arkielämään pysyväksi ratkaisuksi, ei valtavia kuureja tai tempauksia tarvita. Silloin, kun elimistössä on vähemmän stressiä, kiristystä ja (kauneus)paineita, keho pääsee balanssiin, siinä on hyvä olla, arvostus sitä kohtaan kasvaa ja sitä tekee mieli kohdella hyvin.
Sen sijaan, että me naiset kirjoittaisimme toisillemme vinkkejä siihen, miten vatsan saa upean litteäksi, pakarat timmeiksi, allit mäkeen ja itsekurin kattoon, me ainakin haluaisimme jo vaihtaa levyä. Miksi keskittyä kauniin kehon tavoitteluun monimutkaisilla ja kertaluontoisilla vippaskonsteilla, kun kokonaisvaltainen hyvinvointi ajaisi saman asian paljon mukavammin, kestävämmin ja leppoisammin? Lopulta ulkoinen olemuksemmekin kuitenkin heijastelee sitä, mikä on onnellisuutemme, terveytemme ja tyytyväisyytemme tila ulkokuoren alla. Jos hyvinvoinnin onnellisuusprosentti ei ole kohdallaan, ei pienestä rasvaprosentistakaan paljon iloa irtoa. Kauneus on hyvinvointia ja hyvinvointi on kauneutta.
Naisen keho on kautta aikojen kulttuurissamme ollut yksi kiistellyimmistä ja puhutuimmista objekteista. Mitä enemmän mediaa ympärillämme velloo, sitä haastavampaa arjessa on sulkea silmät ja korvat kauneuspaineita meille huutelevilta lähteiltä. Kehoon kohdistuvien kauneuspaineiden vältteleminen on taitolaji, jota kannattaa pala palalta opetella. Tässä muutama vinkki.
Kliseet kunniaan – kauneus todella tulee sisältäpäin. Eliminoi turhat ja ulkoa ohjelmoidut kehopaineet. Jos saat paineita ruokavaliohifistelystä, hyvinvointiblogeista, naistenlehdistä tai painonpudotukseen keskittyneistä reality-sarjoista, käännä niille neutraalisti selkäsi. Painostuminen ei ole se tunnetila, josta käsin terveellinen elämäntapa vakiintuu. Älä osallistu facebookissa kiihkeään keskusteluun ruokavalioista, jos se saa sinut ärsyyntymään. Älä selaa iltapäivälehtiä, ellet halua kuulla ruokavalioiden ympärillä veuhtovia kohu-uutisia. Jos kaipaat inspiraatiota, luota vain lähteisiin, jotka tuntuvat sydämessä hyviltä.
Puhu itsestäsi kauniimmin. Mikään ei ole keholle surullisempaa kuultavaa kuin julkinen mollaus. Vaikka meillä on usein tapana heittää sarkastista huumoria liian paksuista sääristämme, vatsamakkaroistamme, muhkuroistamme tai jenkkakahvoistamme, se ei välttämättä aina ole paras valinta. Mitä useammin nimeät ääneen jonkin kohdan kehostasi, johon et ole tyytyväinen, sitä tietoisemmaksi siitä tulet. ”Ei näillä meikäläisen vatsamakkaroilla” -tyyliset kommentit edustavat juuri niitä puolihuolimattomia lausahduksia, jotka vaivihkaa muokkaavat käsitystä itsetämme. Sarkasmi on hauskaa, mutta jos sen taustalla ei ole vielä aitoa itsensä hyväksymistä, kannattaa toistaiseksi vitsailla jostain muusta. Puhu siis kauniimmin. Sano kursailematta kiitos, jos saat kehuja – äläkä kiemurtele, väistele tai vähättele. Kylvä uutta lempeyskulttuuria ystäväpiiriisi.
Opettele tunnistamaan pakkoliikunta. Ota tavaksi kysyä itseltäsi joka kerta, kun lähdet kuntoilemaan, onko lähteminen kivaa, lempeää ja vapaaehtoista. Jos vastaus on jotain, mikä sisältää termin ”pitäisi”, kannattaa miettiä lähtemistä kaksi kertaa. Joskus on hyvä kaipaa pikku murunen viitseliäisyyttä treenikassin pohjalta, joskus taas vieläkin parempi antaa periksi sohvarentoutumiselle. Balanssi löytyy opettelemalla ja kuuntelemalla sisäisiä viestejä. Jos tunnistat olevasi suorittajaliikkuja, saattaa viikon liikuntaloma herättää hedelmällisiä ajatuksia. Maailma ei lopu, jos lenkki, balettitunti tai joogaharjoitus jää väliin – sen kokeminen voi olla jopa tervehdyttävää. Jos liikunta on muodostunut sinulle peikoksi, joka aiheuttaa stressiä tai huonoa omatuntoa, kääri se uudenlaiseen karkkipaperiin. Käy kävelyllä saadaksesi päivänvaloa ja raitista ilmaa. Tai varaa perinteisten kahvitreffien sijaan ystäväsi kanssa tanssitunti.
Etsi omaa liikuntalajia. Meillä on usein tapana pitäytyä samassa vanhassa, omassa lajissa ja sinnitellä vaikka se ei välttämättä enää inspiroisikaan. Jos huomaat aina katsovasi kelloa salsatunnilla tai haaveilet joogaharjoituksen alkuasanoissa jo loppurentoutukseen pääsemisestä, laji ei ehkä ole juuri sinua varten, ainakaan tässä elämänvaiheessa. Ei ole ainoastaan lasten etuoikeus kokeilla kaikenlaisia liikuntalajeja ja inspiroitua erilaisista fyysisistä haasteista. Jos ei aktiivisesti etsi, sovita ja kokeile, ei täydellistä kevättakkiakaan löydy. Sama pätee liikkumiseen. Jos punttisalikortti viruu käyttämättömänä ja edustaa pakkoa ja pitäisi-ajattelua, heitä se rohkeasti pois ja kokeile jotain muuta. Se ei ole niin vakavaa.
Käännä katse sisäänpäin. Jos mielit pysyvää hyvinvointia, leppoisaa ja miellyttävää suhdetta liikuntaan ja ruokavalioon, käännä tietoisesti huomio pois vertailusta. Ota inspiraatiota sieltä, mistä sen ottaminen tuntuu hyvältä mutta älä käytä määrättömästi aikaa vertaamalla itseäsi, ruokavaliotasi tai kehonkoostumustasi muihin ihmisiin. Meistä jokainen on oma kokonaisuutensa, joka toimii eri tavalla. Vastaukset pysyvään hyvinvointiin ja sitä kautta tulevaan kauniiseen kehoon ja sisäiseen säteilyyn löytyvät (jälleen kerran) vain sisältäpäin.
Älä mieti biitsikuntoa, mene sen sijaan biitsille nauttimaan. Elämä ei ole harjoittelemista tai valmistautumista minkäänlaiseen näytökseen tai esitykseen. Jos voit hyvin, todennäköisesti näytät myös hyvältä ilman, että käytät puoli vuotta aktiivisesti energiaa biitsikuntoprojektiin. Paikkaa auringossa ei todellakaan tarvitse ansaita puolen vuoden kitukuurilla, se on nimittäin jo lähtökohtaisesti jokanaisen oikeus.
