Kun kyselin teiltä, mitä haluaisitte blogissani lukea, aika moni kaipaili iisejä arkiruokavinkkejä, joista tulee hyvä olo.
Reseptejä Joliessa pukkaakin sieltä täältä ja niitä on helppo selailla ihan reseptit-aiheen alta. Jolien kotikeittiössä kokataan tällä hetkellä kotiruokateemalla vegesafkaa ja tulossa on myös ihanat aamiaiset-reseptisarja. Outi puolestaan postailee Flourish-bloginsa puolella mieliruokaa-teemalla hyvän olon reseptejä, joista viimeisin oli iisi kikhernesalaatti.
Rakastan kikherneitä, mutta en ole jostain syystä tutkinut sen tarkemmin mitä kaikkea ne sisältävät enkä siksi ajatellut niiden olevan mitenkään erityisen superia ravintoa keholleni. Varsinkaan, kun ainakin kikhernejauhot saavat aikaan melkoisen tunkkaisen kaasupilven. Mutta kun luin Outin blogista, että nuo pikku pallerot ovat loistavaa ruokaa menkkamörön karkoitukseen, tuli kikherneistä oitis konsernimme arkiruokaa. Ja kumma kyllä, en ole pistänyt merkille mitään erityisen hälyyttävää kaasuntuotantoa.
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Jooga-arkeen liian tuhti ruoka ei sovi. Siis ainakaan minulle. Ne kerrat, kun olemme herkutelleet naapuruston nepalilaisen ravintolan lounaalla, on ruoka ilmoitellut olemassaolostaan vielä nukkumaanmenoaikanakin. Ja se tuntuu seuraavan aamun joogaharjoituksessa.
Syön itse asiassa melko paljon päivän aikana, mutta ateriat eivät ole mitään jöötiä. Paljon hedelmiä. Banaaneja kahdesta mötkylästä pieneen tertulliseen. Appelsiineja paljon. Ja vaihtelevasti erilaisia eksoottisia hedelmiä. Yhtenä päivänä viime viikolla söin ainakin kuusi päärynää (ne olivat pieniä luomupäärynöitä). Hedelmistä pysyn virkeänä ja olo kevyenä. Lounaaksi syön avokadoa erilaisilla salaattikomboilla, joissa on lisukkeena punaista riisiä, kurkumatattaria, kvinoaa tai nyt uutena herkkuna kikherneitä. Iltaisin syön tuorepuuroa, hedelmä- tai marjasmuuria, kaurapuuroa tai toisen salaatin.
Eräs lukija toivoi ruokapäiväkirjaa viikon ajalta. Aion itse asiassa toteuttaa tämän, koska se olisi mielenkiintoista myös itselleni. Kyllähän sinne masuun muutakin päätyy päivän aikana kuin edellä mainitut asiat. Esimerkiksi tänään toffee-torstain jäljiltä muutama toffee…
Viime keväänä rakastuimme Jutan kanssa Pariisissa kumkvatteihin. Reissun jälkeen noilla söpöillä minisitrushedelmillä höystetty salaatti oli lempilounastamme. Mutta yhtäkkiä kumkvatit vaihtuivat johonkin muuhun. Varmaan kesän korvalla mansikoihin. Kunnes muistin ne uudelleen pähkäillessäni kikhernesalaattiin sopivia yhdistelmiä. Ja niin ne pikkuveitikat löysivät tiensä lounassalaattiini uudelleen, jonka nimeän joogasalaatiksi, sillä se on juuri oiva ruoka jooga-arkeeni.
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Joogasalaatti
1,5 dl kikherneitä
kourallinen babypinaattia
muutama lehti aasialaista minttua
muutama lehti korianteria
1 pehmeä avokado
3 kumkvattia
1 punainen chili siemenineen
1/2 limen mehu
1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 rkl oluthiivahiutaleita
rouhittua mustapippuria
ripaus laadukasta suolaa
Käytä ensisijaisesti kuivia kikherneitä, jotka olet liottanut yön yli (n. 10 tuntia), huuhdellut ja keittänyt tunnin. Hätätapauksessa myös luomulaatuiset purkkikikherneet käyvät. Kokoa salaatti niin, että kikherneet tulevat pohjalle ja sitten päälle pinaatti, minttu sekä korianteri. Pilko chili, viipaloi kumkvatit (poista siemenet), kuutioi avokado ja lisää salaattiin. Purista päälle limen mehu, lorauta joukkoon kevyesti oliiviöljyä ja ripottele päälle oluthiivahiutaleita. Rouhi lopuksi päälle mustapippuria ja lisää vielä ripaus suolaa.
Image may be NSFW.
Clik here to view.